Kirjaudu   Sivukartta   Etsi    

Murha á la Carte

Lyseon peruskoulussa päätettiin käyttää VESO-päiviä yhteiseen tekemiseen. Erityisesti suunnnitteluun käytettiin runsaasti aikaa, sillä mukaan oli lähdössä iso joukko niin opettajia kuin kouluavustajia. Aikataulujen yhtensovittaminen oli haasteellista. Pohdintojen jälkeen päädyttiin siihen, että halutaan tehdä ruokaan liittyvä tapahtuma omalle ryhmälle. Mukaan haluttiin myös taiteellista ilmaisua jossakin muodossa - mieluiten niin, että jokainen saisi valita itselleen sopivan ryhmän.

Paikkana vilahti  oma koulu, sillä siellä olisi  hyvät keittiötilat. Lopulta päädyttiin kuitenkin  huvilaan, joka miljööltään tuntui sopivan suunnitellun tapahtuman pitopaikaksi. Pikkuhiljaa alkoi kehkeytyä idea murhamysteeristä, johoin voitaisiin liittää eri elementtejä - tietenkin yhdessä nautittu upea illallinen kruunaisi kaiken. Ohjaaja Hannele Martikaisen ehdotuksesta tartuttiin Peter Hainingin teokseen Murha á la Carte.

Yksi ryhmä paneutui keittiön saloihin kokki Jari Parkmanin johdolla, toinen vastasi murhamysteerin suunnittelusta ohjaaja Hanne Martikaisen ohjauksessa ja kolmas ryhmä kuvataiteilija Soili Koistisen vetämänä loihti tilalle uuden ilmeen.  Tarinaa muokattiin paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi. Osanottajat näyttelivät jotakin kirjan henkilön roolia, joten kukaan ei esittänyt omia mielipiteitään vaan sukelsi "vieraisiin vaatteisiin". Interiööri loihdittiin 1950-luvun henkeen sopivaksi ja samoin puvustukseen osanottajat käyttivät omia varastojaan ja kiertelivät kirpputoreilla.

Lopputuloksena saatiin aikaan ilta, jonka kuluessa nautiittiin monen ruokalajin illallinen pöytiin tarjoiltuna. Jokainen näytteli oman roolinsa ja mukavaa oli! Sekä mukana olleet opettajat että kouluavustajat saivat tyystin erilaisen VESO-koulutusjakson ja mahdollisuuden tutustua työtovereihin kouluroolin ulkopuolella.

 

 

    

Info


Työyhteisö
Joensuun lyseon peruskoulu, opettajia ja kouluavustajia

Tavoite
Kouluyhteisössä työskentelevien tunteminen arkiroolin ulkopuolella.

Toteutusajankohta
2010

 

Taiteilija

 

Hannele Martikainen, ohjaaja

Soili Koistinen, kuvataiteilija 

Asiantuntijana: Jari Parkman, kokki 

 

Kuvagalleria